Hermann Prey

Muistolaatta Manetstraße 54:ssa Berlin-Alt-Hohenschönhausenissa.

Hermann Prey (11. heinäkuuta 1929, Berliini – 22. heinäkuuta 1998, Krailling) oli saksalainen baritoni.

Prey opiskeli Berliinissä ja teki oopperadebyyttinsä Wiesbadenissa vuonna 1952. Vuonna 1953 hän liittyi Hamburger Staatsoperiin, jossa lauloi vuoteen 1960 saakka. Hän alkoi myös vierailla muualla, muun muassa Salzburgin musiikkijuhlilla. 1960-luvulla Prey lauloi säännöllisesti Metropolitan-oopperassa ja teki debyyttinsä Bayreuthin musiikkijuhlilla vuonna 1965.

Preyn kepeä baritoni soveltui erityisen hyvin Figaron osaan Mozartin oopperassa Figaron häät ja muihinkin italialaistyylisiin koomisiin oopperoihin. Hän oli lahjakas Schubertin ja myös muiden säveltäjien liedien tulkitsija. Hänen ohjelmistoonsa kuului myös konserttiesiintymisiä esimerkiksi Johann Sebastian Bachin passioissa ja Brahmsin Ein deutsches Requiemissa sekä operetin esittäminen. Michael Endres toimi monia vuosia Preyn pianistina.

Preyn levytystuotanto käsittää suuren määrän teoksia liedeistä oopperaan ja oratorioon.

Aiheesta muualla

  • Fritz Wunderlich's Colleagues: Hermann Prey
  • Prey - Stille meine Liebe: documentary DVD about Hermann Prey, his passion and his life
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Korea
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • Grammy Awards
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • BMLO
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Elonet
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.